Hot Stone eli basaattikivien historia

Hot Stone kivihieronta on ollut osa itämaista lääketiedettä yli 5000 vuotta. Alkuasukkaat käyttivät kiviä mm.puhdistamiseen ja Amerikan intiaanit kuukautiskipuihin. Suomeen kiviterapia on tullut Yhdysvalloista. Hoidossa käytetään tummia basalttikiviä, jotka ovat tulivuoren purkauksista muodostuneita painavia laavakiviä. Kivet onkin kerätty valikoiduilta tuliperäisiltä alueilta, mistä johtuu kivien suuri mineraalipitoisuus. Luonnon muovaamina ne soveltuvat erinomaisesti rakenteellisesti, mm. sileyden ja muodon puolesta kehon käsittelyyn ja hoitoihin. Mineraalipitoisuutensa ansiosta kivet hoitavat ja ravitsevat ihoa. Kiviä kerätään mm. Perusta, Argentiinasta ja Indonesiasta. Kivien sisin on hyvin tiivis ja ulkoisesti ne ovat huokoisia sekä tuntuvat iholla miellyttävältä. Kivet keräävät lämpöä tasaisesti ja hyvin ja luovuttavat lämpöä hitaasti.

Hot Stone -hoitojen vaikutus

Hot Stone vaikuttaa mm. lymfakiertoon, jolloin lymfan kulku kiihtyy ja kuona-aineet poistuvat tehokkaammin. Lämpö ja energia lisäävät aineenvaihduntaa iholla, kehon verenkiertoa ja lymfaa. Hot Stone -kivillä hierottaessa vaikutus ulottuu kudoksessa aina 3 cm:n syvyyteen asti johtuen Hot Stone -kivien luovuttamasta lämpövaikutuksesta. Keho ja mieli rentoutuvat, kun lihaskireydet poistuvat. Hot Stone -hoidon on havaittu helpottavan myös stressiä ja unettomuutta. Hot Stone -kivien energisoiva pehmeys ja hieronta ravitsee ja virkistää kehoa kokonaisvaltaisesti.

Hot Stone -hoito tuntuu miellyttävän pehmeältä ja kivuttomalta.  Kivestä tuleva lämpö syrjäyttää kivun tunteen ja tekee hoidosta tehokkaan ja miellyttävän. 

Hot Stone -hoitoja tulee välttää jos

Sinulla on sairauksia, joissa lämmönsietokyky ja tunto on alentunut joko paikallisesti tai kokonaisvaltaisesti. Kiviterapiaa ei tehdä suonikohjuihin, diabeetikoille, sydänsairaille eikä mielellään ohentuneelle iholle.